Home > Vinkit > Musiikki on olennainen osa kasinopelejä

Musiikki on olennainen osa kasinopelejä

January 3rd, 2020

Kasinopelit muodostuvat grafiikasta, pelisisällöstä ja musiikista. Viimeistä näistä pidettiin pitkään itsestäänselvyytenä, eikä sille annettu samanlaista kunniaa kuin paletin muille osille. Lopputulos on kuitenkin kaikkien osiensa summa, ja musiikin tärkeys on tunnustettu vasta viime vuosina.

Samanaikaisesti musiikista on tullut myös tunnustettu osa potilaiden hoitoa, kuntouttamista ja oppimista. Musiikki luo peleille raamit, joita emme näe, mutta tiedostamme ne sävelien kautta. Peleissä musiikilla luodaan tarina. Musiikki ohjailee juonta ja antaa merkkejä pelaajalle etenemisen suhteen. Iloisen voittohetken kohdalla musiikki on läsnä nostattamassa tunteita kattoon, ja jännityshetken ollessa nurkan takana takovat taustaäänet pulssimme lentoon. Ilman molleja ja duureja peli on raakile, josta puuttuu sille ominainen tunnelma.

Aliarvostettu pelimusiikki

Pelimusiikki on kehittynyt sen myötä, kun sitä on pyritty tuomaan parrasvaloihin. Alkuaikoina taustamusiikki oli usein piippailua, tosin niin oli grafiikkakin melko vajavaista verrattuna nykyiseen. Peleissä musiikki oli taustalla olevaa hälyä, jolla ei ollut juuri merkitystä, ja vain harva oli kiinnostunut kehittämään videopelien musiikkimaailmaa ammattimaiselle tasolle. Grafiikan ja pelien toimintojen kehittyessä myös musiikkimaailman tuli seurata niiden jalanjäljillä. Musiikkiin panostamisen myötä pelaajille alkoi muodostua korvamatoja, joita haluttiin kuunnella myös vapaa-aikana. Piippaukset olivat muuttuneet korkeatasoisiksi kappaleiksi, jotka rytmittivät pelien kulkua ennennäkemättömällä tavalla. Tärkeimmät pelialalla toimivat muusikot ovat lähtöisin Japanista, mutta Suomellakin on omat puurtajansa, jotka ovat raivanneet tilaa tällä melko tuntemattomalla alalla.

Piippauksista sinfoniasaleihin

Pelimusiikkia on edelleen melko hankala löytää videopelien ulkopuolelta, mutta internetin myötä tilanne on muuttunut radikaalisti. Nykyisin pelimusiikkia on mahdollista kuunnella jopa konserteissa, joita on järjestetty viime vuosina erityisesti pelimaailmassa kasvaneiden iloksi. Alalla on tehty huomattava harppaus taustalla kuuluvista piippauksista konserttisaleihin, jotka vetävät täyteen sinfoniamaisista pelimusiikkispektaakkeleista nauttivia pelaajia. Jokainen pelaaja tunnustaa nykyisin taustalla soivan musiikin tärkeyden ja sen vaikutuksen pelitapahtumaan. Videoslots on kasinopelisivusto, jolle kirjautumalla on mahdollista aloittaa matka pelien musiikkimaailmaan. Kokeilemalla erilaisia pelejä pelaaja huomaa nopeasti musiikin taustavoiman. Jos haluaa kokeilla, millaista pelaaminen on ilman mahtipontisia säveliä, kannattaa kääntää musiikki hetkeksi pois. Vaikutus on sama kuin grafiikan puuttumisella tai pelitoimintojen halvaantumisella.

Categories: Vinkit Tags: